Suomalaisten rakastama Jukka Kuoppamäki viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa lauluntekijänä ja julkaisee tänään uuden studioalbumin Miehen tie. Esa Niemisen tuottama albumi on järjestyksessään Jukan 36. Suomessa julkaistu levy. Hänen ensimmäinen lp-levynsä Mitä kansa haluaa ilmestyi jo vuonna 1966! Levyn toinen single Yksi pyyntö on juuri toimitettu radioihin.

Jukka nauttii vankkaa suosiota keikka- ja konserttiyleisön keskuudessa ja esiintyy edelleen aktiivisesti Suomessa. Uusi levy julkaistaankin yleisön kiinnostuksen vuoksi. ”Halusin tehdä uuden levyn, koska olen esittänyt konserteissa uusia kappaleita. Yleisö haluaa ostaa konsertin jälkeen levyn, jolla ovat juuri äsken esitetyt kappaleet”, Jukka kertoo ilahtuneena. ”Näistä aineksista syntyy mielenkiintoinen ja viihdyttävä kokonaisuus aikuiselle kuulijalle”, hän luonnehtii.

Kappaleet ovat pääasiassa Jukan sävellyksiä ja sanoituksia ja Esa Niemisen sovittamia. Mukana on country-henkisiä kappaleita, aikuisrokkia sekä balladeita. Levyn tekstit heijastelevat Jukan maailmankuvaa ja hänen taustaansa henkisen tien kulkijana.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teema on Jukalla ”Sininen ja valkoinen”. Hän esiintyy vuonna 2017 kitaransa kanssa yksinään sekä triona, jossa häntä säestävät Jukka Ruusumaa pianolla ja Laura Ruusumaa viululla. Jukka esiintyy myös suurempien orkesterien solistina. Miehen tie -levyllä Suomi-teemaa edustaa Aleksis Kiven tekstiin sävelletty Suomenmaa.

Kappalelista
   
Vierivä kivi  
Nuoruus
Valoisat yöt
Suomenmaa  
Miehen tie  
Ikuisuus  
Sydämestä sydämeen
Valon lähde  
Yksi pyyntö
Tähdet
Pitkä tie
Elämä
 

www.sonymusic.fi
https://www.facebook.com/JukkaKuoppamaki/

Jaa artikkeliShare on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter