Viime keväänä Vuoden tulokkaana palkitun LEOn kiireiseen keikkakesään mahtuu myös uutta musiikkia

Viime keväänä Vuoden tulokkaana palkitun LEOn kiireiseen keikkakesään mahtuu myös uutta musiikkia

27.07.2018 Uutiset LEO

LEO – Mul on sut feat. Janna

Perjantaina 27.7. julkaistavalla kesäisellä rakkausbiisillä ”Mul on sut” feattaa tämän hetken suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Janna.

Jannan kanssa ollaan jo tunnettu pidempään ja ollaan ystäviä. Arvostan Jannaa suuresti artistina ja diggaan meininkiä sekä sitä energiaa millä Janna vie uraansa eteenpäin. Oltiin viime keväänä studiossa tekemässä ihan eri kappaletta, jonka piti mennä Jannan levylle. Rämpyttelin sit jossain vaiheessa uutta biisiä kitaralla ja lauloin. Janna kysyi että ”mikäs tää on haluun tehä tän sun kanssa duettona”. Janna sanoi että ei oo ikinä tullut niin vahvaa fiilistä jostain biisistä kun tosta, joten jätettiin se toinen biisi hautumaan ja tehtiin Mul on sut -demo. Olin just edellisenä päivänä tehnyt tämän biisin ja se syntyi ihan hetkessä. Mietin miten onnekas oon, että mulla on elämässä kaikki hyvin ja ihminen kenen kanssa voin jakaa ilot ja surut. Tää kappale on ylistys rakkaudelle ja jokainen tietää sen tunteen kun tapaa sen oikean. Sen fiiliksen halusin tähän biisiin” LEO kertoo uudesta sinkusta ja sen synnystä.

Toukokuussa ensimmäinen kultalevynsä Kaikki mitä rakastin -biisistä napanneen artistin kesään on tänä vuonna mahtunut ennätysmäärä keikkoja ja festarivetoja: ”Kesän aikana yhteensä vähän päälle 60 keikkaa. Syksyllä teen myös keikkoja ja alan vahvasti keskittymään mun toiseen levyyn. Syyskuussa vielä pieni loma, ja sit sorvin ääreen. Tää vuosi on ollut huikea ja mun paras kesä so far!” LEO hehkuttaa.

 

LEO some:

https://www.facebook.com/LEOvirallinen/

https://www.instagram.com/leostillman/