Maskinsa riisunut Keko Salata julkaisi uuden singlen ”Vaahtokarkkii”

Maskinsa riisunut Keko Salata julkaisi uuden singlen ”Vaahtokarkkii”

18.05.2018 Uutiset Keko Salata

Maskinsa riisunut Keko Salata julkaisi uuden singlen ”Vaahtokarkkii”

Edellistä singleä ”Älä sano” on kuunneltu streamauspalveluissa yli 1,5 miljoonaa kertaa

Ekan levyn aikaan en osannut kuvitella keikkailua, mutta nyt se ei tunnu enää ihan mahdottomalta ajatukselta

Julkaisu: SAHH
Jakelu: Sony Music Finland

Kultaa viime vuonna julkaistulla debyyttialbumillaan ”Neuroottinen, dramaattinen, charmikas” myynyt Keko Salata julkaisee uutta musiikkia. Perjantaina 18.5. julkaistava ”Vaahtokarkkii” on toinen single tulevalta toiselta albumilta. Ensimmäinen single ”Älä sano” on ollut julkaisusta lähtien Spotifyn top50-listalla, ja sitä on kuunneltu streamauspalveluissa yli 1,5 miljoonaa kertaa.

Keko Salata teki artistidebyytin maskikasvoisena, hieman mystisenä hahmona. ”Älä sano” -singlen myötä maski on kuitenkin riisuttu pois:

Kun tein ekaa albumia, mä halusin hirveesti, että mun musiikki pääsee esille ja menestyy. Mutta samaan aikaan musta tuntui etten mä pysty esittämään sitä omilla kasvoillani. Katsoin TV:stä artisteja tai juontajia, ja mietin vaan että musta ei ole tohon. Maski oli ainoa tapa saada mun musa ihmisten kuultavaksi, mutta nyt mä en enää halua sitä.

Ekan levyn jälkeen oon oppinut olemaan armollinen itselleni ja omille heikkouksilleni. Oon myös ymmärtänyt sen, että kaikilla meillä on niitä heikkouksia. Tällä hetkellä mä koen, että oon tosi elossa ja teen juttuja mitä mä rakastan.

Multa on kyselty paljon keikoista, ja ne alkaa tuntua enemmän ja enemmän kutsuvalta. Ekan levyn aikaan en osannut kuvitella keikkailua, mutta nyt se ei tunnu enää ihan mahdottomalta ajatukselta.”

Uusi single ”Vaahtokarkkii” syventää kuvaa Keko Salatan musiikillaan rakentamasta rinnakkaistodellisuudesta, jossa elävät sulassa sovussa urbaani lähiö, kaitafilmielokuvat, moderni pop ja slaavilainen iskelmä:

Mun musa rakentuu vastakohdille. Tykkään siitä, että joku voi olla tosi surumielistä, mutta samaan aikaan siitä voi tulla hyvä fiilis. Tuleva albumi tulee upottamaan vielä syvemmälle Keko Salatan maailmaan”.

https://www.instagram.com/kekosalata/
https://www.facebook.com/KekoSalata/