Kyösti Mäkimattila julkaisee 26.4. 2018 uuden studiolevyn yhdessä Riku Niemi Orchestran kanssa. Levy on järjestyksessään Kyöstin neljäs pitkäsoitto. Hänet tunnetaan klassisen iskelmän ja erityisesti sen kulta-ajan vannoutuneena edustajana. Uudella levyllään Kyösti muuttaa suuntaa totutusta ja julkaisee nyt täysin uutta ja omaa tuotantoaan. Studioalbumi julkaistaan myös vinyylilevynä myöhemmin keväällä. Uuden levyn julkaisee Sony Music.

Kyösti kertoi, että uusi ratkaisu syntyi vaivihkaa. “Keskustelimme Rikun kanssa useista temaattisista vaihtoehdoista. Kävimme läpi liudan kotimaista elokuvamusiikkia, puimme pinottain tangoja, pohdimme lukuisia versioitavia balladeja ja päädyimme lopulta melkein vahingossa oman tuotannon kattaavampaan esittelyyn.”

Katso täältä kaunis ja herkkä video Rakkautesi on valo. Kappale on Kyöstin sanoitus ja Riku Niemen sävellys. Videolla esiintyy neljä meritoitunutta tanssijaa ja tanssiopettajaa: Kaisa Huunonen, Juha Laihoniemi, Maija Matikainen ja Pertti Wessman. Riku Niemi säestää Kyöstiä pianolla..

https://www.youtube.com/watch?v=bN6mWfALFEk

Sävellys- ja sanoitusprosessi sujui hedelmällisesti: “Jo singlenä julkaistun kappaleen Rakkautesi on valo tapaan levyn laulujen teemat vaikuttavat olevan ajattomia ja tarkoituksellisen moniulotteisia. Lähtökohta ainakin itselläni on niin laulajana kuin säveltäjänä ja sanoittajanakin, että kulloinen levytys kestäisi aikaa ja tietenkin useamman kuuntelukerran. Ajatuksien, mietelmien ja havaintojen pukeminen lauluksi on jotain, mihin tunnen voimakasta vetoa. Olen kokenut saavani kannustusta ja tuiki tärkeää tukea tällaiselle tekemiselle Riku Niemi Orchestran Tangotentetin solistina. Mielenkiinnolla otin myös kiinni Rikun teksteihin ja sävellyksiin, joista on jo lyhyessä ajassa tullut itselle tärkeitä ja rakkaita. Suorastaan palan halusta päästä esittämään niitä yleisön edessä.”

https://www.kyostimakimattila.fi/
https://www.facebook.com/kyostijohannes/
www.sonymusic.fi

Yhteystiedot: Tiedostuspäällikkö Katja Toivanen, [email protected], puh 040-7011686