Katso artistien viralliset fanituotteet Rokkikaupasta ›

The 69 Eyes julkaisee ensimmäisen singlen, Red, 10. elokuuta

Ruotsissa kuvattu video julkaistaan syyskuussa.

Helsinkiläinen goottirock-yhtye The 69 Eyes ilmoitti alkukesästä julkaisevansa uuden studioalbumin nimeltä ”X”. Tuleva albumi äänitettiin Tukholmassa ruotsalaisen ”On The Verge”-tuottajatiimin kanssa. Ensimmäinen single levyltä on nimeltään ”Red” ja se julkaistaan 10. elokuuta. Uuden singlen miksauksesta vastaa pitkäaikainen Kent-tuottaja Stefan Boman.
Singlen video kuvattiin heinäkuussa Ruotsissa ohjaajalegenda Patric Ullaeuksen kanssa. ”Olemme tunteneet Patricin kanssa vuosia ja puhuneet jo pitkään yhteisestä musavideoprojektista, joten olikin jo aika! Koska tuleva levymme, X, on tehty pitkälti Ruotsissa, tuntui luonnolliselta kuvata myös video siellä, ruotsalaisen ohjaajan kanssa. Olin todella vaikuttunut David Fincherin elokuvasta ”The Girl With The Dragon Tattoo” ja halusin samanhenkistä tunnelmaa myös meidän videollemme.”, Jyrki Linnankivi kertoo. ”Kuvasimme videon Bjertorp Slott-nimisessä kartanossa Göteborgin laitamilla. Video on yhdistelmä kesäistä ruotsalaista kartanomaisemaa, urheiluautoja, Playboy-tyttöjä ja tietenkin Helsingin vampyyreja. Tämä on esteettisesti kaunein 69 Eyes-video.”

Katso Red -singlen teaser-video.
Katso X -albumin teaser-video.
Albumi on yhtyeen kymmenes pitkäsoitto. Albumi julkaistaan Suomessa Sony Musicin RCA-levymerkin alla 28. syyskuuta. Muualla maailmassa albumin julkaisusta vastaa Nuclear Blast.
Albumin julkaisukiertue julkistetaan vielä elokuun aikana.